Yleistä
Suunnistusasiaa
Suunnistus sopii kaikenikäisille, eli
nuorille
ja vanhemmille, miehille ja naisille sekä lapsille. Suunnistus
on liikkumista kohteesta toiseen parhaaksi arvioitua reittiä pitkin
karttaa ja kompassia hyväksi käyttäen.
Suunnistus on siinä mielessä hyödyllinen juttu, koska se
kasvattaa ainakin logiikkaa, eli päättelykykyä; kuntoa totta kai ja
juoksunopeutta sekä todistetusti muistamiskykyä. Suunnistus on siinä
mielessä harvinainen urheilulaji, että sen kisakeskus vuosittain
Jukola-tapahtumissa rakennetaan itse talkoolaisvoimin. Suunnistusta ei
myöskään voi yhtään käyttä triathloneissa, saati duathloneissa.
Kohteita nimitetään suunnistaessa yleisesti rasteiksi. Yleisesti
ratamestari merkitsee rastin symboleina:
- pistekumpare, itäsivu. Tämä siis tarkoittaa, että rasti on tuolloin
pistekumpareen itäpuolella.
Tai puolestaan:
- Pieni jyrkänne, alla. Joka tarkoittaa että rasti on pienen jyrkänteen
alapuolella. Jyrkänteet voidaankin jakaa kahteen ryhmään, ensimmäinen
ryhmä on kampajyrkänteet, jotka ovat maastossa leikkaukseltaan
suunnilleen pystysuoria. Luiskajyrkänne taas on selkeästi loivempi ja
usein pienet tämmöiset voi joskus jopa mennä varoen alas.
Jos taas rastimääritteenä on piirretty musta kolmio, luku 2.5 ja
eteläpuoli, se taas tarkoittaa, että rastipisteenä on kivi jonka korkeus
on 2,5 metriä ja sen eteläisellä puolella on rasti.
Suunnistuksessa tärkein apuväline on kartta. Maastossa
eteneminen perustuu kartan lukemiseen ja karttamerkkien tulkintaan ja
kartan vertaamiseen lähimaastoon. Niin ja tietenkin myös reittivalinnan
tekemiseen rastilta toiselle mentäessä.
Kompassia tarvitaan, kun otetaan suuntaa, mitataan välimatka tai
halutaan varmistaa oikea suunta. Maastossa edetään harvoin pelkästään
kompassisuunnan avulla, koska Suomen kartat ovat tarkkoja ja
korkealaatuisia sekä maasto aika pienipiirteistä. Yleisesti kartta on
piirretty 1:10.000, eli siis 1 cm kartalla on 100 metriä maastossa.
Sprinttikartta taas on usein 1:5000 eli 1 cm kartalla on 50 metriä
maastossa.
Jotta oppii suunnistamaan, niin on osattava seuraavia asioita:
A)
Osattava lukea karttaa ja tiedettävä, mitä eri symbolit kartalla
ovat. Helpoilla radoilla olen itse nähnyt, että rastit on
merkitty kohteen nimikkeellä. Joillain isommilla seuroilla voi
myös olla tyyliin "aikuiset, helppo" ja "aikuiset, vaikea"
joissa matka on aika lailla ihanteena melkein sama. Selvimmät
erot onkin siinä, miten radat on tehty maastoon. Aikuisten
helppo on rakennettu polkujen ja kuviorajojen varaan enempi ja
vaikea vaatii taas usein enempi kompassin käyttöä.
B) Osattava kulkea suunnassa maastossa. Tämä on tärkeää
varsinkin, jos on pitkä rastiväli tai maasto aika samanlaista.
Samanlaisessa maastossa voi myös tulla ns. samaistamisvirhe,
kuten avokallioalueella, joka johtuu lähinnä alueen
samankaltaisuudesta.
C)
Osattava mitata ja arvioida matkaa sekä etäisyyksiä,
esimerkiksi sähkölinjan toiselta puolen lähtee koneura, jolle
pitää kääntyä seuraava.
D)
On osattava katsoa maastosta, mikä sähköpylväs tai muu selvä
maanmerkki on ojaa tai vaikka oikeaa polkua lähinnä.
Vaikka et heti oppisi kaikkia, niin ei hätää! Suunnistus on
lajina sopiva hyvin monelle ja laji kehittää kuntoa,
juoksunopeutta, jalan lihaksia ja logiikkaa eli päättelykykyä.
On jopa tilanteita, jossa hölkkä- ja kävelyvauhtia menevä saa
paremman edun rastin löytämistä ajatellen kuin se, joka juoksee
liian paljon. Syynä on luultavasti tässä se, että juostessa ei
ehdi niin helposti (ainakaan aluksi) tekemään päätöksiä reitistä
maastosta.
ENTÄ, JOS KYY, AMPIAINEN TAI
MEHILÄINEN ISKEE?
Kyyn purressa:
- Puremakohdassa on kaksi pientä reikää, joka turpoaa ja on
aristava.
- Iho punoittaa ja joskus iholle voi nousta rakkuloita.
- Henkilö voi olla huonovointinen: pahoinvointia, ripulia ja/tai
vatsakipua.
- Vaikeassa tapauksessa pureman uhri voi joutua jopa šokkiin.
- Puremakohdan liikuttelua tulee välttää ja raaja, johon on
purtu, on asetettava lepoasentoon.
Puremakohtaa ei saa kosketella tai käsitellä millään tavoin.
Pureman saanutta uhria on syytä rauhoitella. Jos purema on
raajassa, se tulisi lastoittaa ja kantaa uhri puremapaikalta.
Tämä on aika hankala, jos olet yksin maastossa, mutta joka
tapauksessa keskeytä heti suunnistus ja palaa takaisin.
Niin sanotun kyypakkauksen antamisesta ei ole todettu hyötyä,
muttei haittaakaan. Puremakohdan imemisestä tai avaamisesta ei
ole mitään hyötyä myrkyn poistamisen kannalta. Myöskään
tulehduskipulääkkeitä ei saa antaa. Kyyn purtua tulee aina
hakeutua lääkärin arvioitavaksi.
Sairaalassa tarkkailua tarvitaan, jos kyyn uhri on alle
15-vuotias nuori, raskaana oleva, ikäihminen tai vakavasti
sairas henkilö. Samoin sairaalan tarkkailu on tarpeen, mikäli
puremakohdassa on voimakas paikallisreaktio, potilaalla on
yleisoireita kuten hengenahdistusta tai pahoinvointia.
Jos puremakohta on pään tai kaulan alueella, on vaarana
hengitysteiden ahtautuminen (syynä turvotus). Sairaalahoito
kattaa tarpeen mukaan nestehoidon, kortisonihoidon annoksina,
antibioottihoidon ja käärmeseerumin. (Lähde:
terveyskirjasto.fi)
Kyykäärme on aika arka kuitenkin. Teoriassa saa astua
päälle, että kyy puraisee. Itselle sattui useita vuosia sitten
suunnistaessa Pollarinkankaalla, lähellä Vilppulaa, varsin ikävä tapaus,
Olin menossa hyvää
vauhtia kohti kuivaa hakkuualuetta. No ensin tuli vastaan kuiva
ojanpohja, jonka ylitin ja sitten se tapahtui.
Eli siinä oli sellaista aika kuivahkoa sammalta, jonka päälle
ainakin toisen jalan laitoin. Sitten tuntui välittömästi
vasemman jalan alaosassa, takana lihaksissa voimakas isku, ihan kuin joku
olisi iskenyt pari pientä naulaa suoraan ihoon.
En tiennyt mikä se oli silloin heti, mutta myöhemmin otin kuvia
jäljestä ja aika moni totesi, että vaikuttaa kyllä kyyn
puremalta. En ole itse allerginen, mutta on ihme sikäli, ettei
vaurio pahentunut vaikka jälki näkyi pitkään. Itselle ei tullut
huonoa oloa, mutta hieman on ollut sen jälkeen arkuutta
kyykäärmeitä kohtaan.
Entäs hirvikärpäset:
Näitä tapaa varsinkin hirvien asuttamilla alueilla ja ne
ovat hirvieläinten loisia. Tosin joskus ne erehtyvät ja tulevat
ihmisen hiuksia tai ihoa kutittamaan vaatteiden alle.
Vaarallinen ei ole ihmiselle kuin harvoin, vaikka voikin purra
joskus väärää metsässä liikkujaa. Hyvä keino näitä otuksia
vastaan onkin tiivis päähine jolla voi minimoida hirvikärpästen
epämieluisat visiitit hiuksissa. Hirvikärpänen voi purressaan
aiheuttaa ihmisellä paikallisen allergisen reaktion jota seuraa
kutina.
- Hirvikärpänen irtoaa kammalla tai pinsetillä.
- Jos ihoon ilmaantuu kutiava ja punoittava alue, älä raavi
ihoa, ettei iho mene rikki ja tulehdu.
- Mikä hirvikärpäsen puremaa seuraa allerginen reaktio, hakeudu
lääkärin hoitoon.
- Voit välttää hirvikärpäsiä myös pysymällä aukeilla, tuulisilla
paikoilla.
- Tumma vaatetus ja liike vetävät hirvikärpäsiä puoleensa, eikä
niihin vaikuta hyönteiskarkotteet.
Ampiaiset ja mehiläiset:
Ampiaisesta poiketen mehiläinen menettää pistimensä kerran
pistettyään.
Useimmiten ampiaisen tai mehiläisen pistos aiheuttaa lievää
punoitusta, turvotusta sekä kipua. Nämä vaikutukset rajautuvat
pistoskohtaan ja häviävät noin kahden päin kuluessa. Pistoksen
osuessa suun alueelle tai jos uhrina on pieni lapsi tai
pistoksia on useampi, voivat oireet vaatia kiireellistä apua
lääkäriltä. Alla ohjeita ampiaisen ja mehiläisen pistoksia
koskien:
- Lievitä paikallinen kipu kylmällä.
- Poista mehiläisen pistin varoen vaikkapa terävällä esineellä
pyyhkäisten niin, ettei myrkkypussi tyhjene ihoon.
- Jos pistos tai pistokset aiheuttavat hengenvaarallisen,
anafylaktisen reaktion, soita hätänumeroon 112 ja kerro, mitä on
tapahtunut ja noudata saamiasi ohjeita.
- Mikäli henkilöllä on oma ensiapulääke, se annetaan ohjeiden
mukaan välittömästi.
- Seuraa autettavan tilaa (jos siis uhri on joku muu, kuten kaverisi)
ammattiavun tuloon asti ja soita heti 112 numeroon, jos tila
muuttuu selkeästi heikompaan tilaan.
- Ampiaisia houkuttelee puoleensa erilaiset hajuvedet ja muut
makealle tuoksuvat hajusteet.
KÄYTETTYJÄ LÄHTEITÄ:
-
Kyyn purema, terveyskirjasto.fi
-
Lentävien hyönteisten puremat ja pistot, terveyskirjasto.fi
SEURAAVAKSI
SUUNNISTUSVINKKEJÄ
Käytä aikasi oikein:
- Ajattele ensin karttaa tutkien ja tee vasta sitten päätökset,
eli ole huolellinen reitinvalinnasta.
- Juokse, kun olet varma reitistä jonne pitää suunnata matka.
- Muista, että kun olet rastiympyrän sisällä kartalla katsoen,
niin ala tarkkailemaan maastoa, koska rasti on usein jo lähellä.
Jyrkänteellä olevat rastit ovat jyrkänteen alla turvallisuussyistä.
- Jos tapahtuu jotain poikkeavaa, kuten äkillinen ukkonen tai
sinua pisti ampiaiset tai kyy puri, niin saat keskeyttää (varsinkin
kyyn
purtua), se ei ole mikään häpeällinen asia, koska kokeneetkin
keskeyttävät aina toisinaan.
Suunnittele reitti jota meinaat käyttää. Jos olet
epävarma, kulje maastossa selvästi näkyviä kohteita kuten kuviorajoja,
polkuja, ojien varsia, traktoriuria ja vastaavia.
Polkua tai muuta vastaavaa pitkin on usein edullisempaa juosta sama matka rastilta 2 rastille 3 kuin vastaavasti ryteikössä rämpien lyhyempi matka. Kokemuksesta sanoisin, että ryteiköt kuten hidastavat maapohjat, hidastavat metsiköt ja vastaavat, eivät ole mitään helppoja kulkea.
Oma kunto ratkaisee, haluatko kiertää mäen vain mennä sen ylitse. Juokse selkeät osuudet, kuten hiekkatiet ja polut. Mutta hidasta heti, kun kartanluku käy vaikeaksi tai et ole täysin selvillä, missä päin kartalla liikut.
Lapsille on hyvä opettaa, että kalliot voivat olla
vaarallisen liukkaita varsinkin kostuneita. Samoin avosuo
voi olla petollisen upottava paikka. Sekä se, että jyrkänne ei
ole sopiva leikkipaikka. Kisoissa vaaralliset jyrkänteet
(merkin koodi
201) on usein merkattu
maastossa rajausnauhan avulla.
Kuvan soistuva alue näyttää kuvauspaikalta olevan ihan kelpoa
maasto kulkea, mutta totuus on toinen! Koko suopelto on täynnä
enemmän tai vähemmän pieniä ojia, jotka jäävät helposti
aluskasvillisuuden alle ja varsinkin sateiden jälkeen niissä on
usein vettä. Kuvan kaltaisilla alueilla on syytä toden teolla
katsoa, mihin jalkansa tällää. Kuvan suota merkittäisiin yleensä
soistuvan maan (viereinen kuva) merkillä. Jos alueella on ojia,
nekin merkitään kartalle aina vähintään silloin, kun oja on
selvästi avoin ja havaittavissa oleva oja. Myös silloin, jos oja
on pieni, mutta täyttää selvästi kaivetun ojan piirteet.
Kuvan suo on ylitsepääsemätön, tästä ennakoivat jo lähellä suon
reunaa periksi antava maapohja ja lukuisat suonsilmäkkeet.
Esimerkiksi kuvan suo upotti itseäni kuvaushetkellä selvästi jo
noin parin metrin päässä suon reunasta, joka riittänee kertomaan
jotain suon tyypistä. Nämä on merkitty kartalle aina mustalla
reunaviivalla ja ne todella upottavat! Turvallisuuden kannalta
on syytä kiertää.
Kielletylle alueelle meneminen on tosiaan kiellettyä, näitä ovat
pihat, pellot, puutarhat, moottoritiet ja esimerkiksi
rauhoitetut kohteet, kuten saniaislehdot. Kielletty alue on
kartalla merkitty magentalla pystyviivoituksella. Jos tätä
aluetta on merkitty maastoon nauhalla, se merkitään kartalle
magentalla värillä viivalla, joka myötäilee kielletyn alueen
reunaa siinä, missä nauhakin kulkee.
Viljelty pelto on kirkkaankeltaisella pohjalla merkitty, jossa
on mustaa pisterasterointia (merkin koodi
415) Myös hiekkakuoppien
reunoilla on oltava varovainen, koska löyhä hiekkamaa voi lähteä
luistamaan alta, vaikka olisikin tähtinastoitus kengissä.
Mieti hyvissä ajoin, mikä voisi varoittaa reitiltä eksymisestä.
Etene välitavoitteesta seuraavaan tyyliin: ensin suuntana iso
kivi, siitä eteenpäin isolle männylle, siitä ojaa pitkin polun
luokse ja niin edelleen.
Muista osata arvioida matka vaikka tienristeyksestä tieltä
lähtevään huonoon polkuun.
Valitse reitillesi pysäyttäjiä vaikka tähän tyyliin: "Jos menen
tuon ojan yli, olen mennyt liian pitkälle jo kartalla." tai:
"Jos tulen polulle, ohitin jo kuopan jossa rasti sijaitsee."
Rastina käytetään nykyisin rastilippua, joka on kolmelta sivulta
puoliksi oranssi ja puoliksi valkoinen vinottain. Laitan tästä
esimerkkikuvan tänne kyllä.
Nykyajan rastiliput ovat jo sen verta kehittyneitä, että ne
pimeässäkin heijastavat valoa.
Rastille tultaessa laitetaan sormessa kulkeva emit, joka voi
olla oma, tai suunnistusseuralta saatava vuokraemit, rastilla
olevaan emitille varattuun laitteeseen. Jokaisella rastilla on
oma numeronsa, lisäksi on niin sanottuja hajontarasteja, mutten
nyt kirjoita tässä niistä. Maaliin tullessa käytä käytössäsi
olevaa emittiä niin sanotussa maalileimasimessa. Vaikka
keskeyttäisit, käytä emittiä maalileimasimessa, jotta koneelle
tulee tieto, että suunnistaja on tullut pois metsästä.
Ja lopuksi vielä kokeneemmille:
- Suunnista itse, toista seuraamalla voi eksyä täysin, koska
kokemustaso toisella voi olla kehnompikin kuin itselläsi.
- Alkavan suunnistajan ei kannata valita vaikeaa rataa,
mielenkiinto ja innostus voi lakata jopa liiasta haasteesta.
- Toisaalta voi aina kysyä vinkkiä reitistä tai sijainnista
joltain toiselta suunnistajalta.
- Helpoin rata on tehty siten, että rastille pääsee yleensä
jotain maastonkohtaa seuraamalla, vaikka polkua pitkin tai
kuviorajaa seuraamalla.
Entisestä tavasta merkitä radan vaikeusaste tyylillä A, B, C ja
H on luovuttu lähes täysin. Sen sijaan puhutaan tyyliin:
"Keskipitkä, helppo" ja "Keskipitkä, vaikea" joista ensiksi
mainittu on rakennettu niin, että rastit on hieman helpompi
löytää kuin keskipitkässä, joka on vaikea. Tosin lasten radat
eli rastireitti ja tukireitti yhä lyhennetään tyylillä RR ja
TR.
Kannattaa huomata, että suunnistajat ovat mukavaa porukkaa
ja jos ei usko, niin kyllä sen huomaa ajan myötä kun useammin
käy suunnistamassa. Niin ja jokainen suunnistaa oman kunnon
mukaan, eli jos ei jaksa juosta, niin kävelee vaikka, ei siinä
ole hävettävää. Tärkeintähän on, että kiinnostus säilyy ja kunto
kasvaa aina, kun suunnistaa. Pidä mielessä, että suunnistaja
ei saa sikailla, eli jättää vaikka jalkansa nyrjäyttänyttä
pulaan.
Suunnistusta voi treenata itsekin harjoittelemalla vaikka vanhan
kartan ja kompassin avulla ottamaan suunta esimerkiksi
vesikuopalta selvään lähialueen maamerkkiin, kuten vaikka
hirvitornille, jota ei voi sotkea muuhun hirvitorniin. Sitten
voi vaikka lisätä haastetta varoen, kunhan ei liian korkealle
rimaa aseta. Toisin sanoen, ei laita itselleen liian suuria
haasteita. Toki kokeneemmat voivat ottaa lisähaastettakin, jos
pitävät asiaa mieluisana.